Hän kirjoittaa käsitelläkseen tunteita, joita kirjoittaminen saa hänessä aikaan. Hän kirjoittaa tullakseen tietoiseksi siitä, miten itsetietoinen on, kun kirjoittaa: miten kirjoittaessaan hän tiedostaa, ettei tiedä, miksi kirjoittaa; ettei hän tiedä, mitä tekisi, jos ei kirjoittaisi, tai mitä tekisi silloin, kun ei kirjoita. Hän on itsetietoinen, koska hän tuntee syyllisyyttä. Hän tuntee syyllisyyttä, koska hän uskoo kirjoittamisensa olevan pohjimmiltaan itsekästä, häneen itseensä kietoutuvaa, hänen itsensä kanssa kamppailevaa ja silti hänestä itsestään pois pyrkivää, häntä itseään kadottamaan, hävittämään, tuhoamaan, unohtamaan, poistamaan, deletoimaan, nollaamaan, negatoimaan pyrkivää.

Hän kirjoittaa, jotta voisi käsitellä ja käsittelemällä purkaa näitä syyllisyyden tunteitaan, jotta voisi tuntea kirjoittavansa jotain itsestään riippumatonta. Hän kirjoittaa, jotta näkisi takaraivonsa kävellessään pois luotaan; jotta voisi olla joku muu, joka kirjoittaa hänestä; jotta hän voisi lukea kirjoitusta, jonka joku muu on hänestä kirjoittanut, tuon jonkun muun ollessa hän itse: jotta hän voisi oppia rakastamaan itseään jonain muuna kuin omana itsenään, koska hän rakastaa itseään liikaa ja siksi vihaa itseään enemmän kuin on terveellistä, koska hän ei osaa olla itsensä kanssa, koska hän on aina itsensä kanssa, koska hän ei voi olla itsensä ulkopuolella, eikä hän ymmärrä näitä ristiriitaisia tunteita, ja se ahdistaa häntä niin paljon, ettei hän tiedä, katsoisiko etelään vai pohjoiseen. Lue loppuun →