Illansuu

Tammikuinen tuuli kävi paanuihin,
vanha, sitkeä myrkky, paljas otsa.
Mielessä harmaa elämä — ei oma,
vaan jonkin koiran, hukassa aamun

puskissa, pikkuruisissa okasissa.
Miksi ajattelen metsiä, yhä vielä?
Kaukana puut, samoin lapsuuteni
koti. Puistot ovat totta. Veneitä on

kuin aaltoja, mutten asu merellä,
maksan huoneestani, ja mitä iloa
siitä onkaan, rakkaus on silti tapa,
mato kiemurtaa kuolemaansa saakka.

Kommentointi on suljettu.