Virrat, nummet, kaikki ilmeinen; syksyn nilja, kevät kuoroineen — yksikään ei koskaan katso takaisin. Tajun ahjo, hämmentynyt ihminen todistaa vain saman, mitä toinenkin; yksityisen valtakunnan rajalla leivon laulun merkkituli sammuu. Metsän mykkä muuri masentaa. Ratsukaan ei kanna yli aukean. Tuolla puolen kulottuvan valkean myyrän polku oksan alle vie. Vaikka voisit valloittaa tuon maiseman minkä Troijan perustaisit sinne? Mitkä lait ja taulut toisit sieltä? Yksin nähty yksin ymmärretty on; ehto havainnon, havaitsematon. Siksi sinä, Isä, olet mahdoton. Lapsillesi jää vain käsin tehtävää: lumen luonti, syöttö, kylvö, niitto; pitkän talven taitto, kesän kiitto.