Virsi

Mikään meitä takaisin ei katso.
Virrat, nummet, kaikki ilmeinen,
lehtinilja syksyn, kevään kaski,
ikään kuin vain meille paljastuu,
tai palaa puhki ilman todistajaa,
loimu tähden tyhjää vaeltavan.

Ratsukaan ei kanna yli aukean,
jolla leivon laulun sointu sammuu.
Metsän mykkä muuri masentaa.
Myyrän polku oksan alle vie.
Minkä Troijan perustaisit sinne,
mitkä lait ja taulut toisit sieltä?

Yksin nähty yksin ymmärretty on;
ehto havainnon, havaitsematon.
Siksi sinä olet, luoja, mahdoton,
ja meille jää vain käsin tehtävää:
lumenluonti, kylvö, syöttö, niitto,
pitkän talven taitto, kesän kiitto.

Kommentointi on suljettu.