Viisi keskeneräistä kirjaa

Koska kenellä tahansa paljon lukevalla on väistämättä enemmän kirjoja kesken tai odottamassa lukemistaan kuin luettuna ja sieluun & muistiin kirjailtuna, ajattelin kirjoittaa silloin tällöin lyhyesti näistä kesken olevista lukuhankkeista.

  1. Graham Robb: Parisians. An Adventure History of Paris. Robb kertaa Pariisin historiaa dramatisoimalla yksittäisiä tapahtumia vuosisatojen varrelta. Nuori upseeri vierailee Palais Royalin huoria vilisevässä yössä 1700-luvulla; Hitlerin hovitaiteilija seuraa Führerin voitonmarssia kaupungin läpi; opiskelijamellakoiden nousu kronikoidaan akateemista artikkelia parodioivana esseenä. En tiedä jaksanko lukea tätä koskaan kokonaan, koska Robb ottaa välillä liikaa vapauksia aineistonsa kanssa, mutta yksittäiset artikkelit ovat juuri sitä mitä nyt kaipaan: ohimeneviä historiallisia yksityiskohtia Pariisista, ajattelevan maailman pääkaupungista.
  2. Yasunari Kawabata: The Sound of the Mountain. Japanilaisen proosan lyyrisen koulukunnan mestarin kertomus Ogata Shingosta, vanhuksesta, joka kuulee kuoleman lähestyvän. Ihmissuhteet murenevat, muisti katoaa, rakkaus tuhoutuu. Tartuin Kawabataan, kun kiinnostuin viimeinkin japanilaisesta modernismista, mutta Mishima ja Oe eivät innostaneet projektin lähtökohtina.
  3. Junichiro Tanizaki: In Praise of Shadows. Japanin Thomas Hardyn essee japanilaisesta estetiikasta. Yritän käyttää tätä ponnistuslautana Tanizakin tuotantoon, jonka teemat (seksuaalisuus tuhoaa, Länsi korruptoi Japanin) eivät sinänsä kiinnosta, mutta tekniikat ja yleinen kulttuurihistoriallinen miljöö kyllä. Voisi toivoa, että Tanizaki osaisi paremmin selittää japanilaisen yläluokan perinteistä makua kuin länsimaiset popularisoijat; ainakin hän on sen ideologian aito edustaja.
  4. Dashiell Hammett: The Glass Key. Luen Hammettia ensimmäistä kertaa. Aloitin tästä, koska se osui kirjastossa ensimmäisenä käteeni. Hammettin kieli on aina kiinnostanut, samoin hänen tapansa rakentaa juonta: onko se niin objektivoivan tehokasta kuin olen kuullut. En ole myöskään koskaan tainnut lukea ainuttakaan dekkaria; lähinnä koska dekkarit ovat suunnattoman tylsiä (olen kyllä tarttunut muutamaan mutta jättänyt aina kesken). Tässäkin kirjassa parasta ovat juonen kannalta tarpeettomat yksityiskohdat: tarinan avaus näyttämön ja näyttelijöiden kuvauksineen, hahmojen suhteiden kuvaus, odottelu tai maleksiminen huoneissa ja ulkotiloissa.
  5. Michel Faber: The Crimson Petal and the White. Tämä “romaani, jonka Dickens olisi kirjoittanut, jos olisi voinut puhua vapaasti” kertoo nuoresta huorasta Sugarista ja hänen suhteestaan hajuvesitehtaan nuoreen pomoon William Rackhamiin. Hollannissa syntynyt, Australian kautta Skotlantiin kotiutunut Faber yhdistelee tuotannossaan erilaisia proosan lajeja toisiinsa. Under the Skin on sekoitus kauhua, jännäriä ja scifiä; The Courage Consort kertoo a cappella -yhtyeestä harjoittelemassa “mahdotonta” sävellystä. Kumpaakaan en ole lukenut. Aloitin tämän romaanin, koska luettuani David Mitchellin parhaat kirjat kaipasin jotain tyyliltään ja viisaudeltaan samanlaista, ja tätä suositeltiin erinäisillä foorumeilla. Alku on ollut ihan hyvä, mutta kirja on lojunut keskeneräisenä jo muutaman kuukauden.

Kommentointi on suljettu.