Nocturne

Käänny pois. Et löydä äitiä, et isää kasvoilta,
jotka pilkkaavat virttynyttä mieltäsi ihmisten hälyssä.
Sulje suusi. Sanat eivät virtaa huuliltasi niin kuin mesi,
ne valuvat sisääsi, mätänevät, käyvät, pirun lampi,
jossa pitkän kielesi juuret kypsyvät, mustuvat.
Nojaa toisaalle, sivuun siltä, joka viettelee väittelyyn:
että viima voi vastata puuskalle, tuuli myrskylle.

Ilma virtaa, historia hengittää, väkijoukot jättävät torit.
Katujen kruunaama prinssi ei johdakaan juhlaa,
joka jatkuu, jatkuu, päättymätön kapinan tanssi:
vanhusten tarinat loppuvat kesken, eivätkä nuoret,
villit, ehtineet oppia uusia. Kuningas palaa,
kenraali aloittaa raiskaukset, teloitukset jatkuvat.
Aukion valtaa jälleen autio tila. Käänny pois sieltä.

Toivoit väärin, alusta asti: kadotit suunnan, eksyit sinne,
missä jaettu harha on ainoa tuttu: missä kauneus
ei ollut totta, oikeutta oli vain voitto. Pysähdy tässä.
On yö. Makaat kaiken syödyn, juodun haudassa,
mielessä kysyvät säkeet: miksi et muuttunut vielä?
Miksi vieläkin valitset väärin? Tunsiko äitisi näin,
kun lupasi auringon valon, vakuutti matkan alkaneen?

Kukaan ei näe sinua nyt. Voisit lähteä, keskellä yötä,
kiivetä ovesta, kulkea ulos, varhaisten tähtien alle,
vuotaa jäiselle kadulle kaulasi haavan: lyödyt sanat,
levottomat teot, mihin tyydyit toden puutteessa,
kiitoksen rihkama palkaksi luultu; sapeksi saonnut veri.
Pimeys kasvaa, varjot nousevat niin kuin pilvet.
Sataman hahmo tuskin erottuu. Aulis laivasi odottaa.

Kommentointi on suljettu.