Kain

Mikä meille oli luvattu, sitä emme saaneet.
Pilvien harja ei silittänyt peltojen kiharaa,
eivätkä tummat naakat niin kuin rukoukset
kirkkojen korkeista torneista ilmaan varisseet.

Näimme vain kaukaa sen, mitä maisema tarjosi:
viljojen, kukkien tarhat ja vesien rinteet,
kultaa ja hopeaa tiukkuvat vuorten utareet,
joista me tahdoimme elämän maitoa juoda.

Miksi matka ei koskaan tehnyt vierasta tutuksi?
Veitsesi veistänyt korpea hunajan kennoksi?
Sitäkö mietit — miten soivat sulkasi lennoksi?
Polkusi, matkamies, jatkuu kunnes tunnustat:

oli äitisi luinen, isäsi tuulta ja multaa;
sinä surmasit kaunasi tähden ainoan veljesi.
Mitä luulit luontosi antavan sinulle lahjaksi?
Katso: sait luuta, tuulta ja multaa, ikuisesti.

Kommentointi on suljettu.